Sidon aina välillä muistikirjoja, tämä on sellaisen kansi

Yksi iso inspiraatio albumille on Neuvostoliiton alkuaikojen taide. Monien taiteilijoiden kohtalo oli joutua Stalinin puhdistuksiin. Stalinin myötä myös Neuvostoliiton taide menetti vapautensa ja vallankumouksellisen voimansa. Mutta sitä ennen taiteilijat olivat taistelleet ennennäkemättömästä vapaudesta muun kansan mukana.

Samaan aikaan kun kommunistit ja anarkistit pyrkivät tuomaan tsaarinvaltaa alas, Malevich maalasi mustan nelilönsä joka räjäytti taidekentän. Teos oli alunperin ripustettu ikonin paikalle huoneessa - eli uskonnon ja jumaluuden. Myöhemmin mustia neliöitä tuli lisää, samoin kuin ympyröitä ja ristejä. Tehdessäni albumia varten taustatyötä, minulla oli suuri ilo nähdä yksi näistä neliöistä ja yllätyin, että eihän se ollutkaan musta.

En tiedä oliko työn alkuperäinen tarkoitus että värit sen alta paistaisivat ajan myötä läpi, vai onko kyseessä vain huonolaatuisten maalien käyttö (taiteilijat ovat olleet köyhiä ennenkin). Joka tapauksessa ajatus, että teos elää ja muuttuu tarkoituksenmukaisesti vuosikymmenien saatossa on jotenkin kiehtova. Varsinkin, kun mustan alta paljastuu värejä.

Musta neliö ei kuitenkaan ollut ainut hieno teos ajalta. Nykyään kun ajattelee Neuvostoliiton taidetta, ajattelee täysin propagandan tarpeille valjastettua tyyliteltyä, jopa sarjakuvamaista ilmaisua. Mutta futuristien taideprojekti oli tehdä taiteesta teollista ja tuoda se massoille. Tuoda vallankumous taiteen sisälle.

Tämä vallankumous joka johti kaikkeen kahvikuppien designista utopistisiin rakennelmiin, kirjakansiin ja elokuvajulisteisiin. Nykyään meille taide-design on itsestäänselvyys, tyylisuuntia on loputtomiin. Samoin kuin taiteen tuominen "massoille", eli taiteen massatuotanto. Futuristien utopia toteutui, vaikka he itse eivät päässeet sitä näkemään.

Itse lainasin useita teoksia albumiini, mutta myös pyrin tuomaan samaa linjojen ja liikkeen tuntua ruutuihin ja puhekupliin. Taide kuvaa aina aikaansa - ei sitä miten me näemme jossakin ajassa eläneet ihmiset, vaan sitä miten he itse näkivät aikansa. He elivät tulevaisuutta, maailmassa missä kaikki oli mahdollista ja matka vei nopeutuvaa vauhtia eteenpäin.

Ja vielä lopuksi: Jos satutte matkustamaan Moskovaan, suosittelen lämpimästi Tretyakov Galleriaa. Niitä on kaksi, toisessa on perinteistä taidetta ja toisessa vallankumouksen. Ero niiden välillä on räjähdysmäinen.

Otto Wille Kuusinen on varmasti kuuluisin hahmoistani. Hän oli myös monella tapaa vaikein. En oikein saanut hänestä otetta henkilönä, ehkä suuresti sen takia että hän oli itse poistanut itseään koskevia tietoja arkistoista Neuvostoliitossa jolloin hänen tekojaan ja ajatuksia voi vain arvailla. Samoin hän on myös jakanut ihmisiä todella vahvasti tehtyään yhteistyötä Stalinin kanssa. Hän oli yksinkertaisesti niin kunnianhimoinen, että häneen ei voi suhtautua neutraalisti. Samoin muilla on jälkeenpäin ollut syytä irrottautua hänestä, kun Stalinin hirmuteot tulivat tietoon.

Omassa tarinassani hän päätyy enemmän pahiksen rooliin, siihen hän sopiikin. Kuusisen loosunki eli motto oli Suomen valloitus keinolla millä hyvänsä.

Kuusinen kirjoitti mm. Suomen perustuslain punaisille, Hänellä oli suomalaisittain merkittävä ura, päätyen lopulta Neuvostoliiton johtavaan elimeen, politbyroon. Hän oli myös merkittävä kirjailija ja runoilija. Olet todennäköisesti kuullut hänen sanoittamia vasemmistolaisia lauluja.

Poika oli yksi lempihahmoistani piirtää, vaikka ihmisenä en varmaan olisi pitänyt hänestä. Kun mietin hänen persoonaansa ja valintojaan, oli silmiinpistävää että hän selvisi jokaisesta vaikeasta tilanteestaan valehtelemalla. Se näkyy myös siinä miten kuvaan hänet.

Toisaalta hänen toimintansa oli ymmärrettävää. Hänen kunnianhimonsa ja halunsa olla jotain suurta ylitti täysin ne mahdollisuudet mitä hän omasta taustastaan oli saanut. Hänen isänsä esti häntä käymästä kouluja loppuun ja laittoi hänet sen sijaan rengiksi naapuritaloon. Hän eli kouluttamattomana luokkayhteiskunnassa, jossa punaiset olivat niitä harvoja avoimia reittejä parantaa omaa asemaansa. Nykymaailmassa hän olisi saattanut tehdä täysin erilaisia valintoja.

Voin sanoa, että tätä tarinaa tehdessä Hanna Malm vei sydämeni. Hän oli peloton taistelija, joka rikkoi elinaikanaan monta lasikattoa ja miehistä egoa. Ennenkuin tarina edes alkaa hän on jo saanut aviottoman lapsen ja antanut tämän pois tehdäkseen poliittista työtä. Hän on edennyt maan ylimpään virkaan, johtaen ulkoasiain ministeriötä valtuutettu Haapalaisen kanslistina.

Myöhemmin Neuvostoliitossa hän myös oli niitä harvoja, jotka aktiivisesti puhuivat sotaa vastaan kun Stalin suunnitteli hyökkäystä Suomeen. Mutta joo, minun sankarini.

Hanna Malmista on hyvin vähän kuvia, eikä yhtään nuorena. Valitsin tähän kuvan, jossa hän pitelee kivääriä. Kokonainen valokuva löytyy Kansan Arkistosta.

Tein vastikään kuvat hahmoista albumin alkuun kuvausten kanssa. Ja ajattelin laittaa heistä vähän tännekin. Käyn läpi hahmot esiintymisjärjestyksessä.

Ensimmäisenä tarinassa näyttämölle astuu Yrjö Sirola. Hän on myös vanhin hahmoistani, ollen tarinan alussa 42 vuotias sisäasiainministeri kansanvaltuustossa. Hän oli papin poika ja viettänyt useita vuosia Yhdysvalloissa radikalisoituen siellä poliittisesti.

Kun mietin Sirolan, ja muidenkin hahmojeni luonnetta, lähdin liikkeelle siitä mitä valintoja hän oli tehnyt ja miten muut reagoivat häneen. Luin myös hänen kirjoituksiaan, hän on mm. ollut suomentamassa Kansainvälisen meille. Yrjöstä tein vähän höpsön ja herkän vanhemman miehen. Idealistin, joka uskoo hyvään toisissa joskus jopa sinisilmäisesti. Harmillisesti historiaa kuvatessa harvemmin kirjoitetaan kauheasti luonteista, vaikka niillä voi olla hyvinkin suuri vaikutus tapahtumien kulkuun.

Mitä ulkomuotoon tulee, sarjakuvassa nopea tunnistaminen on hahmojen kohdalla erittäin tärkeää. Siitä syystä minun oli luotava ulkomuoto, joka pysyy samana vaikka hahmot vanhenevat. Samoin heidät on erotettava toisistaan. Eli tässä(kin) asiassa tarina ja muoto määräävät enemmän kuin todellisuus.