Harjoituksia

Submitted by nallem on Wed, 04/19/2017 - 07:42

Mun tavoite tälle vuodelle on oppia paremmaksi piirtäjäksi, mutta se tarkoittaa paljon harjoittelua.

Joskus se on sarjakuvia, joskus jotain muuta. Ehkä aika usein pohdintoja ja ei mitään kovin tärkeää.

Kerron myös mitä oon harjoitellut, voihan tän ottaa semmoisena satunnaisesti päivittyvänä piirrustuskouluna!

Ajattelin aloittaa klassikosta, eli muotokuvasta. Tässä on siis kolme hyvin erilaista harjoitusta:

  1.  Katsoen vain piirrettävää asiaa, ei ollenkaan paperia. Piirtäminen tapahtuu hitaasti samalla kun silmä seuraa ääriviivoja. Paperia voi katsoa, kun asettaa kynän seuraavaan kohtaan.
  2. Sitten päinvastoin, eli kun katsot kohdetta et piirrä. Piirrät vain silloin kun katsot paperia. Tässä pitää hetki katsoa ja miettiä piirrettävän kohdan muotoa, muistaa se ja toistaa paperilla
  3. Kuvassa apuviivat eivät näy kun tein ne lyijykynällä, mutta tämän tarkoitus on katsoa ensin tarkkaan mittasuhteet. Eli kynällä mitaten pään muoto, sitten silmien paikka suhteessa pituuteen. Sitten silmien paikka sivuttain niin että mittaa silmien välit suhteessa toisiinsa ja pään sivuun. Sitten nenä ja suu taas kynällä ensin pituussuunnassa ja sitten leveys verrattuna silmien paikoitukseen. Samoin korvien alku ja loppu suhteessa silmiin.

Vain varjoja, vaihtaen välillä tekniikkaa. Tein itse lyijykynällä piirtäen eri kuvissa viivoilla, ympyröillä, ristikolla, pisteillä, kynän sivulla, kynällä ja sormella, jne.

Tässä yhdistyy kaksi harjoitusta.

Ensin lyijykynällä nopea luonnos, jossa tarkoitus on saada kehon laajat kaaret ja liikkeet paperille. Ei siis mitään yksityiskohtia, vaan pyrkimys nähdä kehon linjat liikkeessä. Parasta on löytää viiva, joka kulkee ns. päästä varpaisiin.

Sitten tussilla tarkemmin lihaksistoa, niiden muotoa (vaihtelee kuvakulmasta, jännittyneisyydestä, jne. riippuen) ja paikoitusta. Hyvä on katsoa ns. negatiivista tilaa piirtäessä. Eli sen sijaan että ajattelet piirtäväsi vaikka kättä, koita katsoa ja piirtää sen tilan muotoa joka on käden ympärillä.

Elävän mallin kanssa asennot ovat usein aika staattisia, joten piirrän mielummin tälläisiä harjotteita videolta. Tässä käytin Nanjingin Boulderkisojen koostetta. Kiipeilijät ovat Kim Jain (Korea), Miho Nonaka (Japani) ja Janja Garnbret (Slovenia).

 

Tällä kertaa vain bambukynällä, ei mitään sen kummempaa kuin piirtää vähän vaikeammalla välineellä.

Tällä kertaa vesivärejä. Tässä harjoituksessa keskityin väreihin ja niiden sekoittumiseen.

Eli tehtävä on yksinkertainen:

  • Piirrä hedelmiä
  • Aloita pohjavärillä, jättäen valkoiset kohdat valkoisiksi,
  • Lisää värejä vaaleasta tummempaan, yleisemmästä yksityiskohtaisempaan.
  • Koita löytää hedelmien pinnalta värejä, mitä et ensinäkemältä huomannut.
  • Tee samasta hedelmästä samaan aikaan kaksi eri versiota:
    • Koita eri papereita, värejä ja vesimääriä.
    • Kokeile miten vesivärit reagoi märälle, tai kuivalle pinnalle maalatessa.
    • Kokeile sekoittamalla värit suoraan paperilla märkänä.
    • Tai kerroksittain odottaen aina että pinta kuivuu välissä.

Tämä on aika yksinkertainen harjoitus: Mene jonnekin missä on ihmisiä, jotka ovat suht paikallaan ja piirrä!

Tein tämän sarjisfestareilla, mutta usein piirrän myös junissa. Mikä tahansa paikka toimii missä ihmiset odottelevat

tai katsovat jotain. Käytin kahta tussia, ja tässä on vaan parhaimpia piirrustuksia sillä niitä tulee paljon. Tarkoitus on tehdä

tietämättä kauanko on aikaa kullekin ihmiselle, mutta mielellään 1-5 minuuttia. Eli piirrustus aloitetaan kokonaiskuvasta,

asennosta, vaatteista, jne. ja jos aikaa jää niin jatketaan kiinnostaviin yksityiskohtiin, kasvoihin ja varjoihin.